Siirry sisältöön

Kannamme vastuuta ympäristöstä ja siksi matkailusta aiheutuvien negatiivisten ympäristövaikutusten minimointi on meille tärkeää. Elämyksissämme ja toiminnassamme pyrimme luontoystävällisyyteen, ja toimimme luonnon ja eläinten ehdoilla. Paikallisuus maistuu tuotteissamme, ovathan ne lähiruokaa ja luomua.

Kelkkamme ovat vähemmän motorisoituja (nelitahtikelkkoja). Pyrimme vähentämään jätteen määrää ja lajittelemme väistämättä syntyvät jätteet. Emme käytä kertakäyttöastioita. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan käyttämään lähialueen toimijoita, palveluita tai tuotteita. Pyrimme vähentämään paperinkäyttöä ja käytämme monissa tapauksissa, kuten laskutuksessa, sähköisiä vaihtoehtoja.

Valitsemme yhteistyökumppaneiksemme kumppanit, jotka toimivat aktiivisesti kestävän kehityksen parissa. Pyrimme kehittämään kohdettamme Lapin luonnon omista lähtökohdista perinteitä, ympäristöä ja luontoa kunnioittaen. Haluamme kehittää koko lähialuettamme, nostaa traditioita ja historiaa enemmän esille. Kaikissa yrityksen toiminnassa käytetään paikallista osaamista ja paikallisia yrityksiä.

Meillä on kestävän matkailun sertifiointi Good Travel Seal ja meillä on myös Sustainable Travel Finland -merkki.